tiistai 18. syyskuuta 2012

Täällä jokainen huti on naula omaan arkkuun .


Tänään kävin hoitamassa ja liikuttamassa Liinun. Puheltiin siinä sitten tovi Sannan kanssa ja aloin taas miettimään, että mitä ihan oikeasti olisi järkevintä tehdä Poppelin kanssa. Toisaalta ylläpito olisi kiva, mutta siinä on aivan liian suuret riskit. Sitten taas myynti olisi toisaalta hyvä, mutta siinä on monta muttaa.. En oikeasti enään tiedä mikä olisi oikea ratkaisu. Kaikista parhain kuitenkin olisi, että saisin jonkun taitavan meneen muutaman kerran viikossa tai vuokraajan. Asumme kuitenkin niin puskassa, että se ei oikeastaan ole mahdollista. Enkä toisaalta taas haluaisi myydä sitä.

Milloin minusta on tullut luovuttaja?

Ei, en halua luovuttaa. Haluan nähdä itseni parin vuoden päästä istuvan voittajaliigan-hevosen selässä, niin että en oikeastaan enään edes muistaisi, että mistä olemme lähteneet. _pakko_ ottaa itseään niskasta kiinni ja aloitettava ihan oikeasti tekemään töitä, eikä valita aina sitä helpointa hevosta tallista. Mutta haluaisin niin kisata kenttää, kehittyä, pärjätä.. Mutta onko se mahdollista Poppelin kanssa yhdessä, onko meistä siihen? Uskoahan ei saisi kadottaa, mutta en aina tiedä olemmeko oikea pari siihen. Aina kun ajattelen taas Leeviä. Muistan ikuisesti sen ensimmäisen ja silloisen viimeisen estevalmennuksen. Poni oli täydellinen, olin maailman onnellisin. Olin saanut sen jota eniten toivoin. Olin suunnitellut kaiken. Kisakalenterin, valmennukset, kehittymisen. Sitten 14pv ja kaikki ihan kaikki tuhoutui. Silloin minulle kerrottiin, että paluuta ei ole. Meitä ei nähtäisikään yhdessä kisaradoilla. Tietääkö kukaan sitä tunnetta kun joutuu taistelemaan vuoden, joka ainoa päivä toivoen, että heräisi pahasta unesta, kaikki olisi hyvin, poni olisikin aamulla kunnossa. Kaikki olisikin vain pahaa unta. Niin, että siihen ei sattuisi, se voisi olla terve ja onnellinen. Sinä päivänä kun kävimme klinikalla, tilanne oli toivoton. Monta päivää, viikkoa ja kuukautta myöhemmin kuitenkin kaikki oli toisin. Päivittäinen hoito oli tuottanut tulosta. Poni oli vihdoinkin saatu terveeksi ja kuntoutus voisi alkaa. Ikinä ei kuitenkaan voi elää varmalla pohjalla, aina pitää pelätä, jos kaikki uusiutuisikin taas.
Poni olisi ansainnut edelleen näyttää mihin siitä on. Voittajaliigan mestari  <3
Sen olen päättänyt, Leevikään ei lähde minulta pitkiin aikoihin mihinkään.

Pakko tehdä töitä jos haluaa voittaa.


2 kommenttia:

  1. Kyllä teistä on siihen! Työtä se vaatii mutta jonain päivänä huomaat työn tehneen tulosta ja olet iloinen ettet sillon joskus luovuttanut!! :) Sinä ja poppeli sovitte yhteen! :) Tsemppiä treenaamiseen ja toivottavasti teet oikean päätöksen poppelin suhteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ihanasta kommentista <3 Juuri tuollaista juuri nyt tarvitsisin, että joku muukin uskoisi meihin :) Kaikki tuntuu vaan kaatuvan :(

      Poista